Playing

Viikonloppuna tuli taas ystävien kesken yllättäen puheeksi miehet. Lähes poikkeuksetta, jossain vaiheessa jokaista illanviettoa ystävien kesken, puheenaiheeksi otetaan/tulee miehet. Yleensä keskustelut vielä menevät siihen, että koitetaan analysoida miehiä, kehittää joku naiset-miehet -sanakirja, jossa jokainen ele, lause, teko ja ilme voidaan analysoida tarkalleen, ja tätä kautta lukea miehiä paremmin.

Tälläisten keskustelujen aikana kummastellaan miseten tapoja, heidän "pelaamistaan" naisilla, miten heistä ei saa mitään selvää, jne. Kauhistellaan sitä, kun mies on flirttaillut muille naisille, tai painanut "like"-nappia jonkun toisen naisen uudelle kuvalle. "Mitä se nyt sillä tarkoittaa?"/"Mitä se oikein musta haluaa?" Kummastellaan sitä, että miten joku mies ei ole tekstannnut viikkoon. Muutama päivä kuulemma menee, mutta viikko on joku maaginen raja, että se tarkoittaa, että mies ei ole kiinnostunut. Samoin analysoidaan miesten treffeillepyytö-kulttuuria. Jos joku on ollut Facebook-kaveri kuukauden, ja juteltukin on chatissa, mutta treffikutsua ei ole tullut, ei mies haluakaan muuta kuin ystävyyttä. Välillä ihmetyttää nämä "kirjoittamattomat säännöt", varsinkin facebookissa. Eihän se ole edes ollut Suomessa käytössä muutamaa vuotta kauemmin, joten miten tuollaiset säännöt voisivat päteä kaikkiin tapauksiin. Puhumattakaan siitä, että miten ylipäätään voisi tehdä tuollaisia sääntöjä, joita kaikki kommunikaatiot noudattaisivat.

Kaikista ristiriitaisinta tässä miesten analysoinnissa, ja miesten "arvoituksellisuuden" ratkomisessa on se, että me naiset teemme täysin samaa, ellemme jopa astetta enemmän. Yhtä ystävistäni neuvottiin olemaaan lisäämättä yhtä ihastustaan facebook-ystäväkseen, ettei hän vaikuta liian innostuneelta. COME ON! Facebook-kavereiksi lisätään välillä myös sellaisia ihmisiä, joita lisätään kohteliaisuudesta (kaverisi poikaystävän ärsyttävä sisko, jota tulee nähtyä aina kaverisi lapsen synttäreillä, jne, kyllä näitä tapauksia löytyy), joten miksi ei saisi lisätä ihastustaan ystäväksi. Tämän lisäksi hänelle neuvottiin, että välillä voi jättää viestin vastaamisen vaikka seuraavaan päivään, ettei mies luule, että nainen vain odottaa kotonaan viestin piippaamista. En ymmärtäny tätä, koska jos joku lähettää viestin sinulle, ja vastaat siihen nopeasti, niin tuskin se vastaanottaja ajattelee, että "hyi, vastasipa nopeasti, todella ärsyttävää". Pikemminkin minulle tulee turhautunut olo, jos viesteihini EI vastata saman päivän aikana. Jos esimerkiksi koitetaan sopia jotain aikatauluista, saatan ehdottaa tänään jotain aikaa, joka ei sitten enää huomenna sovikaan. Kiitos, kun odotit kotona, ja jätit tahallaan vastaamatta viestiini, ettet VAAN vaikuta innokkaalta. Huoh. Inhoan "vaikeasti tavoiteltavan leikkimistä", ja muita "peliliikkeitä", koska ne eivät ole aitoja. Miksei vain voisi olla oma itsensä, ja näyttää kiinnostuksensa, jos sellaista on. Ei siinä mitään menetä. Pakit saattaa tulla, se on tietysti mahdollisuus, mutta jos näyttelee tunteetonta, niin pakit ovat varmat. Minä ainakin olen rohkeasti oma itseni, flirttailen, jos siltä tuntuu, kutsun jopa facebook-kaverikseni, jos olen rohkea, ja aion tämän vuoden aikana kerätä rohkeuttani ja tehdä enemmän aloitteita. Olen nimittäin liian usein harmitellut sitä, kun joku silmiini osunut mies ei tullutkaan illan aikana juttelemaan, vaikka meillä oli silmäpeliä. Sitten voin vain katsoa peiliin, ja huomata, etten itsekään tehnyt elettäkään mennäkseni jutteleman hänelle. Vastavuoroisuus toimii myös tälläisissä tilanteissa.

Kai illan keskusteluista jäi sen takia huono maku suuhun, koska me naiset (ja varmasti myös jotkut miehet) usein syyllistymme kaksinaismoralismiin; meille pitäisi kertoa oikeat tunteet, ei saisi pelailla, mutta itse kuitenkin leikimme vaikeastitavoiteltavaa ja se on jopa suositeltavaa. "Miehet haluavat jotain, jota jahdata". Oikeasti? Minä en ainakaan jaksaisi kauaa jonkun perässä roikkua, jos en saisi vastakaikua. En jaksa pelailua.

Who am I?

Viime vuonna eronneena jouduin (/pääsin) määrittelemään itseni kokonaan uudelleen. En elänyt missään vaiheessa täysin poikaystäväni kautta, mutta suurin osa ihmisistä tunsi minut "jonkun tyttöystävänä". Ikuisena romantikkona. Sinkkuelämän Charlottena, sinisilmäsenä hölmönä, joka haluaa elämältään parisuhdetta, rakkautta, yms. En pistänyt pahakseni tuota mielikuvaa, seurustelinhan pitkään, ja osaksi myös haaveilin perheestä, lapsista, yms. En kuitenkaan missään vaiheessa kokenut tuota tyttöystävän roolia täysin omakseni.

Eron jälkeen olen tutkiskellut itseäni ja löytänyt uudelleen itseni. Kuulostaa kliseiseltä ja ironiselta, mutta niin siinä vain pääsi käymään. Tunnen olevani niin paljon vapaampi sinkkuna. Olen sama rääväsuu, joka sanoo aina sen viimeisen lauseen, joka pitäisi jättää sanomatta. Olen se sama seksihullu ihminen, joka ei häpeile puhua mieltymyksistään tuntemattomillekaan. Olen se sama vahva ihminen, kuin aikaisemminkin, nyt vaan monen monta vuotta vanhempana ja viisaampana. Kokemuksia rikkaampana. Vaikka olin onnellisessa suhteessa, joka pikkuhiljaa kariutui, voin sanoa rehellisesti, että tunnen oloni nyt sinkkuna paljon mukavammaksi mitä tunsin koskaan suhteen aikana. En ole kenenkään tyttöystävä, avovaimo, tuleva vaimo. En vielä, olen hetken aikaa ihan minä vain. En kenenkään.

Myönnän silti olevani romanttien höpsö. Haluan tulevaisuudessa rakastaa jotain, haluan mahdollisesti lapsia. En kuitenkaan koe määritteleväni itseäni niiden kautta. En elä tulevaisuuttani varten - en sitä varten, että pääsen olemaan jonkun vaimo, jonkun äiti, jonkun isoäiti. Se ei ole minun elämäni tarkoitus. Haluan rakastaa, särkeäkin sydämeni, haluan omat vaaleanpunaiset hetkeni. En kuitenkaan romahda, jos niin ei käy. Teen elämästäni niin ihanaa, että sitä ei määrittele kukaan muu. Minä teen elämästäni sen, mitä haluan. "My life is what I make of it"

Olen myös ikuinen optimisti. Harva asia saa minut murtumaan, vaikka itkenkin herkästi. Uskon täysin siihen, että voisin olla onnellinen ilman parisuhdetta. Uskon, että minun elämästäni tulee mahtavaa, jos siihen pyrin. Uskon rakkauteen, uskon kohtaloon, uskon karmaan. Luulin eron murtavan minut, mutta tässä minä olen. Seison vahvempana kuin koskaan, itsevarmempana kuin koskaan. Optimisisempana kuin koskaan.
This is me.

Home alone

Taas yksi ilta, yksin kotona, puhelin piippaillen. Ei treffiehdotuksia, ei hyvänyönviestejä, ei suukkohymiöitä, eikä sydämiä, vaan karuja viestejä varatuilta miehiltä. En jaksaisi alkaa moraalinvartijaksi ja sanoa heille suoraan, että selvittäisivät asiat naistensa kanssa, vaan pelkurimaisesti vastaan heidän viesteihinsä, flirttaillen salakavalasti. Annan heidän olettaa, että kun heidän naisensa eivät katso, he voivat olla kanssani.
Varattuja miehiä on kaksi. Toinen on jo pitkäaikainen "ystävä", jonka kanssa emme ole tavanneet, mutta olemme harrastaneet törkeyksiä netissä sekä puhelimitse. Minulla oli tilaisuus tavata hänet pari kuukautta sitten, mutta jänistin. Kai se oli huono omatunto, joka kolkutteli. Tai sitten se oli järki, joka kolkutteli takaraivossani, ja sanoi etten voi nähdä tätä miestä, koska ihastun häneen enemmän.. Kuka sanoi, että olisin ihastunut häneen? ..mutta en sitä kielläkään. Toinen näistä varatuista miehistä on uusi tuttavuus. Reilu viikko sitten tapasimme baarissa. Vaihdoimme numerot, tekstailimme jonkin aikaa, ja sain tietää (en häneltä, vaan yhteisiltä ystäviltä) hänen olevan varattu. Hän ei tiedä, että minä tiedän. Ja miten valtaatuova tunne onkaan, kun minä tiedän hänen tilanteestaan, ja hän koittaa peitellä sitä.
En tiedä mitä näistä miehistä haluaisin.. Yhden illan hellyyttä kai. Kumpikaan ei taida olla poikaystävämateriaalia, ainakaan minulle, ja sitäpaitsi en edes tähän hätään halua ketään. Sunnuntaipoikaystävän voisin kelpuuttaa. Sellaisen, joka tulisi sunnuntaisin luokseni, tekisi minulle ruokaa, silittelisi tukkaani, puhuisi kauniita ja nukkuisi kanssani. Maanantaina hän voisi lähteä ja palata takaisin vasta sunnuntaina. Hetkittäin kaipaan seksiä, osaksi myös hellyyttä. En kuitenkaan halua pasisuhteen muita puolia. En halua jokapäiväistä yhteyttä, se ahdistaa. En halua kokea velvollisuutta ilmoittamaan asioistani ja menemisistäni kenellekään. En halua kysyä lupaa keneltäkään menoihini. Haluan käyttää rahaa vastuuttomasti ja korjata omat jälkeni. Haluan olla vapaa tulemaan ja menemään, ihan niinkuin haluan ja ilman huonoa omatuntoa. Olen kuitenkin vielä nuori.. Nuori, sinkku ja tyytyväinen.